it was really nothing: archive / theme
every poem written by [thendecember.tumblr.com]

sea

timanttimeren suru on kuvaamaton
sanoin se toivoo lipuvansa
ulapan tuntumaan
kaarnalaivojen lailla kaukaisuuteen

ja olisiko sillä merkitystä
jos vain kaikki juoksevat ohi tämän rannan
kivikoiden
hiekkavarpaat

mereni, älä itke
näillä rannoilla minä viihdyn
ja tänne minä
palaan

tallennetun luonnoksen otsikossa lukee 66666

paluun hetkellä
minä olen ollut vain varjo itsestäni,
rakas

kasvoiltani uupuu jotain
haluan kaivaa ne esiin
ihon alta
kuulla huutosi kaikuvan tyhjiin

kesä sulaa käsissäni ja
sade
pinnat joista ei heijastukaan
taivasta


en ole vuoteen osannut
selittää

miksi metsä ei saa
hymyilemään

tai

miksi

mutta olen kai silti sanonut
rakastan sinua


olenhan


miksi
jos sekin
on valhe

kuten jokakesäiset hellelupaukset juhannukseksi
ja kuinka siltikin sataa


ihmettelen miksi
lause loppuu kesken
huudon


minä muistan miten kahden asian tekeminen
samanaikaisesti
tuntui elämäntarkoitukselta

hengittää ja katsoa
sinua
yön syleilemässä huoneessa


kumpikin tiesi kuka on hän
tai oli
kuten toivoin
se varjo sydänrajaan jäätyneenä valopilkahduksena
eteisaulan
naulakolla kuva

runon ensisäkeinä, hän


kaiken se kestää, kaiken se
kärsii
kaikessa toivoo

oliko tärkeintä nähdä sinussa
ilo
vai heijastuva rakkaus

minä olen ollut yksin,
rakas
kukkivien kanervien joukossa
yksi vaivaiskoivu vain

helpottavaa valehdella että se on
hyvä ja
ihan okei

sillä miten se koskaan
voisi olla okei

jos se en ollut minä


kauniisti kaikuvat adagion sävelet
kun sinä kävelet

157

tavallisen aamun taitettu hesari
paljasti ajatuksia tuntemattomista

ja oli sekin, joka ei koskaan unohtanut
polttavaa oranssia



laskin aikaa, oli nyt

ainut pysähtynyt hetki

tuhannesti astutuilla portailla



sydän pysähtyy

harvoin on niin hereillä

hauraus

paleltaa
se kuulemma kutistaa sormia niin
että sormukset tippuu

veden mukana viemäriin


jälleen on liputuspäivä
sinivalkoinen uskoni horjuu
kun vain katsonkin tuulta

 

voimaruno pienelle sisarelleni

tämä väsymys
ketään muuta täällä ei ole
ja sen varjoissa huoneen pimeys
on melkein jo kirkas

ikkunan vierellä koivu
koko talven seissyt yksin
mutta silti ylpeänä, korkeimpana
se on keväällä ensimmäinen joka
kukkii

syksyllä kirkkaimmat lehdet

kesä on kulkenut
eteenpäin
jättänyt meihin syviä arpia ja painon
menneisyys kuiskii

 

mutta tulee kevät
ja jälleen nuori rastaspariskunta
pesii noilla oksilla
jatkaa matkaa

 

kantohihnani

sumu kuulostelee puissa
uskaltaako vielä tulla
esiin
sade

tässä on hyvä
tämä alkava vanhuus
sen muistojen syvät vuodet
höperöinä pyörivät häkkyrää

keräilen kuusenkerkkiä kielletyllä maalla
varovasti kuin varkain
oisin liikkeellä

tällä säällä
ei tarvitse kantaa kannulla sadetta

unessa ulvoi punainen susi
polvillaan edessäni
tahdon, minä sanoin
vai menikö se kuiskauksen puolelle
sillä hän lähti ulvoen pois

otsikko tuhoaisi tämän laulun

anna minulle anteeksi katseeni
se seuraa sinua kun pukeudut
vaaleaan villaneuleeseen piiloon talven
harmautta
mustiin sukkiin jotka vaihdetaan
päivittäin

anna minulle anteeksi kun poistut
ja minä jään tilaan jossa menneisyys ja
tulevaisuus kohtaa
sanoina ja piiloon laitettuina kuvina
tahtoisinko olla osa sitä vai
jonkun muun

anna minulle anteeksi sillä tiedät liikaa
asioita, sellaisiakin joita
ei ehkä ole olemassa
tai ei pitäisi olla
tai minä olen ne jo pyyhkinyt pois

taivaalla oli punaisia tähtiä

taivaalla oli punaisia tähtiä
ja sinisiä, ja kirkkaita kuin kuu
mutta sen kaupungin valoissa ne heijastuivat kaukana
eikä niitä nähnyt
edes latvasta puun

minä piirsin horoskooppeja taivaalle
ja näin
kevään ensimmäinen sitruunaperhonen!
tuolla noin!

mutta oliko
pimeässä on vaikea erottaa värejä
olivatko ne siniset vai punertavaa kultaa
oliko valtameren viher
silmissä kirkkaana

kirjopyykki

sellainen valo joka loistaa kauas
taukoamaton

pariisin vieraat kadut kotini eteisessä
ja hän joka maalaa eiffeltornin varjoja
silmäluomiini,
ne ovat salatut unelmani
hän lukee niistä satuja kirjahyllyni
mustavalkoisilta lehdiltä

saatan olla turvassa aistieni kirjossa
mutta tahdon luopua siitä satamasta
johon kotini sidotaan

1 2 3 4 5