unessa ulvoi punainen susi
polvillaan edessäni
tahdon, minä sanoin
vai menikö se kuiskauksen puolelle
sillä hän lähti ulvoen pois
anna minulle anteeksi katseeni
se seuraa sinua kun pukeudut
vaaleaan villaneuleeseen piiloon talven
harmautta
mustiin sukkiin jotka vaihdetaan
päivittäin
anna minulle anteeksi kun poistut
ja minä jään tilaan jossa menneisyys ja
tulevaisuus kohtaa
sanoina ja piiloon laitettuina kuvina
tahtoisinko olla osa sitä vai
jonkun muun
anna minulle anteeksi sillä tiedät liikaa
asioita, sellaisiakin joita
ei ehkä ole olemassa
tai ei pitäisi olla
tai minä olen ne jo pyyhkinyt pois
taivaalla oli punaisia tähtiä
ja sinisiä, ja kirkkaita kuin kuu
mutta sen kaupungin valoissa ne heijastuivat kaukana
eikä niitä nähnyt
edes latvasta puun
minä piirsin horoskooppeja taivaalle
ja näin
kevään ensimmäinen sitruunaperhonen!
tuolla noin!
mutta oliko
pimeässä on vaikea erottaa värejä
olivatko ne siniset vai punertavaa kultaa
oliko valtameren viher
silmissä kirkkaana
sellainen valo joka loistaa kauas
taukoamaton
pariisin vieraat kadut kotini eteisessä
ja hän joka maalaa eiffeltornin varjoja
silmäluomiini,
ne ovat salatut unelmani
hän lukee niistä satuja kirjahyllyni
mustavalkoisilta lehdiltä
saatan olla turvassa aistieni kirjossa
mutta tahdon luopua siitä satamasta
johon kotini sidotaan
onko suru totuuden arvoista
painaako menneisyys enemmän kuin
sanat tässä
iässä, ollapa nuori ja
tyhmä
ei vanha ja kaikesta oppinut
väärässä toisten puolesta
ehkä hieman omastaankin
voi antaa pois
mutta minä väsyn pitkässä juoksussa
kartan puoleen väliin
onko oikein olla väärässä paikassa
väärässä ajassa
katsoa hidastetulla filmillä
virheitä tapahtuvaksi
minä olen väärässä elokuvassa
lakkaa kuvaamasta!
vanhassa talossa
natisevat laudat
soinnuissa tuulen
luulen vaiko omiani kuulen
kuinka laulaa maailman kaunein nainen
suruballadeja
duuriasteikkoa tavaillen
ja tanssii tahtiin valssin
kuten kevät saapuu
taajaman koivupuihin
tarttuu
rakastelisiko hän minua
kuten rakastelee yötaivas mäntyjen siluetteja
sinisen kaikissa sävyissä, ja violetin ja
punaisen kuin sydämenlyönnit
niiden tiheys
tunnustelen hankia
osa pettää, osa jättää jälkensä ja
rikkoo pintansa vasta kun kulkijana on
liian rohkea
joka tunnustelee kepillä jäätä
mutta tuon järven takana on vain kuusia
niiden mustat latvat suojelevat uinuvia
harakoita ja pienlintuja
minulta
kun kuu valaisee polut
vieraan miehen vulva puhui
sen unen symbolina
soitti banjoa tulenpunaisella sametilla
ja minä katsoin hurmion vallassa
mitä puheita se pitikään
että ihminen on hyvä sisältä
iho on likainen
kuinka väsynyt se onkaan
raskaasta työstä
sille oli maalattu tummanpunaiset huulet joilla
se suukotteli pahoja miehiä ja söi omenoita
ja sotki samettia allaan
olipa kerran hyvin merkityksetön poika
uskon että se poika
teki kaalikääryleistä kaarnalaivan
ja purjehti seitsemän meren taa
tai hyvin hyvin kauas ja
vieläkin kauemmas
ja vain siksi
ettei sen olisi tarvinnut katsella kääryleitä
kylmällä lautasella
nähkääs, se poika ei pitänyt kaalista
mutta laivanrakennuksesta se piti kovasti
ja se onkin toinen tarina, sillä se alkaa
olipa kerran hyvin merkityksellinen poika
olen jäätynyt meri
helsingin edustalla
se joka pettää
mutta sen joka pettää
on helpompi elää
